Näytetään tekstit, joissa on tunniste polymerclay. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste polymerclay. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. lokakuuta 2015

Jannen käsityönurkkaus

Nyt blogissani aloittaa uusi osio, joka on nimeltään Jannen käsityönurkkaus! Jo aikaisemmassa postauksessa olemme saaneet blogissani ihailla Jannen käsityötaitoja polymerclayn parissa. Tälläkin kertaa kyseessä polymerclay, josta muodoistui nyrkkeilyhanskat.


 

Onko muiten muilla blogin pitäjillä samaa ongelmaa kun yritätte kuvata töitänne blogiin ? :D

tiistai 4. elokuuta 2015

Sadepilviä näkyvissä

 Sadepilviä on ollut näkyvissä koko kesän suorastaan. Googlettamalla löysin netistä vaikka minkälaisia ihania pilviä, mitä ihmiset olivat tehneet polymerclaysta. Päätin itsellekki tehdä omannäköisen pilviystävän kaulaan roikkumaan. Tähän olisi kiva tehdä myös korvakorut samaan sarjaan, mutta ne saavat vielä odottaa seuraavaa kertaa.


Samalla kun viimeistelin pilven tein myös Jannen tekemät polymerclay korut valmiiksi, jotka tuli  yksi päivä tässä askarreltua polymerclaylla hänen kanssaan. Hän teki minulle pienen Pupun ja Tossun. (Kyllä toisen kanini nimi on Pupu.) Rakastan Thomas sabon koruja ja siitä inspiraatiota saaneena toteutin tämän rannekorun.  Rannekorun tein paksusta ketjusta, johon lisäsin pienen renkaan, johon voi laittaa papukaijalukolla nämä ystävykset roikkumaan. Lisäksi Janne teki pienen ketun, jonka voi myös laittaa rannekoruun roikkumaan.

Tässä on ensin Jannen näkemys Pupusta ja Tossusta.






Ja tässä taas kuvaa miltä nämä toverukset tosi elämässä näyttävät.


Ja vielä kuva herra ketusta <3


keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Riisikakku

Uutta yritystä polymerclayn muotoilun parissa. Ja jälleen kerran kompastuin ensin siihen, että lähdin kokeilemaan jotain liian vaikeaa niin kuin taitoni oli hurjasti kasvaneet yhden muotoilu kerran jälkeen -.-. Joten taas otin takapakkia ja lähdin kokeilemaan jotain helpompaa. Ja nyt tuloksena syntyi riisikakut. Nämä pikkuiset riisikakut menevätkin ystävälleni syntymäpäivälahjaksi <3



perjantai 24. heinäkuuta 2015

mustekala korvakorut

Nyt piti lähteä ihan jotain uutta kokeilemaan, kuin puikkojen heilutusta. Animeconissa törmäsin polymerclayhin ja googlattuani mitä kaikkea ihanaa siitä voi tehdä olin aivan myyty ja oli pakko laitta itselle tilaukseen. Vaikka itse polymerclay on helppoa muovailtavaa, niin tämä lopputulos vaati useamman yrityksen. Ensin yritin tehdä kettua, joka noh ei näyttänyt yhtään ketulta ja kaiken lisäksi huomasin ettei minulla oikein ollut kaikkia tarvittavia työvälineitä (saati taitoa). Joten otin vähän askelta taakse päin, katsoin youtubesta opetusvideota ja päädyin tähän yksinkertaiseen mustekala malliin, joka vaati lähinnä pallon pyöritys taitoa.