torstai 27. elokuuta 2015

pari projektia ja katastrofin alku

Olen tänä kesänä ottanut aika paljon käsityötilauksia vastaan. Lista oli välillä pitkä kuin nälkä vuosi, mutta nyt olen saanut sen jo melkein tehtyä loppuun. Ja jotta tekeminen ei vain loppuisi kesken olen tehnyt uuden listan joululahjoista joita minun pitää tehdä. Tänä vuona aion tehdä suurimman osan lahjoista itse. Ja voin kertoa, että minulla on paljon kilttejä ystäviä ja sukulaisia. Joten lista vielä edellistä listaa pitempi. Se on yksi syy miksi kotonani alkaa näyttämään tältä. ^^ '.


Välillä ei tahdo päästä ohi kävelemään. Oman lisän tuo kani ystäväni joiden mielestä on ihan ok välillä kaivaa minun lankakeriä ja syödä suunnitelmiani.


On ketun häntää kainalossa...






junasukkaa raiteilla...





boleroa...





nipsukukkaa...




ja vielä pari kerää vieressä oottamassa muuttumista pöllösukiksi. Eli toimettona ei tarvi olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti